Thoughts and life

Tunnelukot, mennäänpä hiukan henkilökohtaisuuksiin🥰 Skeemat ja defenssit

Miten niin lukossa??😅

Hetki, kun havahduin omiin lukkoihini

Kun tuossa jouduin vähän niinkuin etsimään itseäni, ja sitä, miksi reagoin asioihin niinkuin reagoin…eli siis sekä syömispuolella, mutta suurelta osin myös paniikin kanssa niin tajusin, että pakko kohdata jotain. Se, mitä tuolla alkuun tarkoitin, en itsekkään tiennyt.

Ostin Storytelin jäsenyyden aloin kertakaikkiaan kuuntelemaan kirjaa: tunne lukkosi by Kimmo Takanen.

Siis ensinnäkin, rakastan ajatella uusiksi ja kehittyä..oppia ihmisenä ja myös huomata itse kaiken tuon kehityksen. Psykologia on kiinnostanut ihan nuoresta pitäen. Siksi ehken hyppäsin todella innoissani tähän ja näihin skeemoihin. Skeemat siis ovat niitä opittuja malleja reagoida johonkin ja juontavat juurensa lapsuudesta.

Myös suurena osana defenssien kanssa, eli siis sen, miten suojelen itseäni ja haluan pitää ns. harmonisen olemisen tässä maailmassa kasassa. Problemos on vain se, että tiesin, että omaan sekä vahvoja tunnelukkoja, mutta omat defenssit ovat ehken liiankin suojelevia….🤔

Elikkäs siis….mieleni haluaa suojella minua ja reagoi niihin niinkuin olen nuoresta oppinut. Omat aivoni eivät ole ikäänkuin ajajn tasalla sen suhteen, että tilanteet ovat muuttuneet niiltä ajoilta, kun piti sekä selviytyä että olla supervahva ihmisenä.

Eli siis…selvemmin kerrottuna: olen ollut varuillani ja ikäänkuin taistelumoodissa suurimman osan elämääni, tajuamatta sitä kuitenkaan. 🤗

Pistetään tähän kuvankaappaus tunnelukoistani ja niiden vaikutuksista.

Notta hups… siinähän niitä olisi. Aika paljon ja monta erittäin vahvana. Testin voi muuten tehdä ▶️ https://www.tunnelukkosi.fi/testi.php

Mistä nämä lukot ovat sitten muodostuneet??

Omalla osallani nämä ovat tulleet muutamalla jutulla lapsuudestani. Äiti ja isä tekivät tottakai parhaansa ja tässä ei millään muotoa haeta mitään “syntiä” tahi suurta syyttelyä tuosta, sillä kaikilla on lukkoja. Ihan kaikilla… vanhemmillamme on omat käyttäytymismallit opittuna, jota sitten toteuttavat lastensa kanssa huomaamattaan ja osa tietysti huomaa ne, ja toimii taasen päinvastoin kuin omat vanhempansa.. en ainakaan ikinä toimi niinkuin isäni/äitini teki! Varmaan moni on tuon sanonut… 💕

Ehken asia on siis ollut niin satuttava, ettei halua omalle jälkikasvulleen sitä?

Pikakatsaus siis vanhempiini. Molemmat olivat ihan älyttömän vahvoja ihmisiä, varsinkin äitini. Heidän perheensä tuli Karjalasta sodan aikana tänne, ja oh my, silloin on pitänyt olla supervahva! Käsittääkseni paikasta nimeltä Metsäpirtti.. mummuni ja 4kpl lapsia, ja uuteen elämään, jättäen kaikki taakse… ja mitä käsitin, niin mummuni tietty vaati pakostakin lapsilta paljon. Työtä piti tehdä aikaisessa iässä, kun ei muuten tullut ruokaa pöytään…ja asuminen yms…

Äitini kapinoi omalla tavallaan kaikkea vastaan hengailemalla sitten Asemalla stadissa nuorena ja oli ns. kovis. Odotukset olivat kovat ja ehken näin purki jotain omia juttujaan… enpä mene siihen sen enempiä.

Isäni oli Karjalohjalta ja rankkaa oli sieläkin. Isoisä oli sodassa etulinjassa, ja siitä jäi arvet, jotka taas vaikuttivat sitten heidän elämäänsä. Ja myös siihen, että isäni oli pakko olla vahva. 🤔

Kun nämä kaksi vahvaa selviytyjää kohtasi, syntyi pikku Maarit. Maarit…eli siis minä😅 kasvatettiin samalla tavalla; olemaan vahva ja selviytyjä.

Olin todella itsenäinen tooosi nuoresta, ja tottakai olin rakastettu, mutta ei meillä pahemmin tunteita näytetty. 🤷

Iskä ja äippä oli paljon töissä, joten olin ihan vaahtosammuttimen kokoisesta kohtuullisen paljon itsekseni kotona. Koska pystyin. Ja varmaan tietty vanhempien oli helpompi käydä töissä, kun suoriuduin itsekseni monesta.

Mutta koska olin paljon yksin, kehittyi myös itsesuojeluvaisto nuorena. Sen oli pakko, sillä vaikka kuvitteelisesti asuinpaikka olisi vaikka ja kuinka turvallinen, ei tarvita kuin pari ihmistä pilaamaan sen turvallisuuden tunteen. Näin oli myös paikoissa, joissa asuimme. Ensimmäiset muistot ovat Kuusitieltä, Helsingistä ja ikää varmaan…ööh…4v? Olisin päässyt tarhaan, mutta taisin olla jostain syystä kuitenkin kotona. Olikohan niin, että vanhemmat olivat talkkareita tuolloin, ja ikäänkuin sitten hoodeilla…suurimmaksi osaksi…tai aika usein.

Siellä oli yksi matonen, joka pisti omat defenssini pystyyn. Poika, jonka ikä oli luultavammin 6v… ehken… hän kovasti juoksi perässäni ja minä karkuun. Sen enempiä siihen menemättä olin tyytyväinen, kun muutimme Savilankadulle, Töölö, Helsinki. Olin alle kouluikäinen tuolloin, sillä en mennyt heti kouluun, vasta vuoden kuluttua muutosta.

Mutta taasen, vanhemmat töissä paljon ja minä itsekseni. Savilankatu…huh… todella vanha rakennus ja kaunis! Mutta siellä oli pari juttua… yksi oli se, että siellä kummitteli. Aikuisten oikeasti, kuulin kaikkea ja näin… oli miten oli ja kuka uskoo mihinkin, itse pelkäsin olla siellä itseksini päivisin. Siis todellakin pelkäsin. Öisin näin painajaisia, että joku jahtaa minua puukolla ja että oli toden tuntuinen uni! Kerran joku mies luki kirjoituksiani ääneen, ja ketään muuta ei ollut kotona kuin minä ja meidän koira Juuso. Kaiken huippuna kuulin paljon myöhemmin, että siellä olisi murhattu aikoinaan mieshenkilö…. notta what….🤯Sattumaa? Ehkä…lapsen mielikuvitus? Voi olla..mutta toden tuntuista.

Mutta sen tämä teki, että kehitin selviytymiskeinoja siis kotona olemiseen ja defenssit tietty pelkoon… suurimmaksi osaksi. Vanhemmille kerroin, mutta eipä niistä juteltu sen enempiä. Niinkin sanoin, ei tunteita näytetty pahemmin.

Sitten oli vielä sellainen ennen kouluikää, että Mannerheimintiellä oli kauppa nimeltä Kukkura… ja tämän kaupan omistajien poika… iältään 40v? Ehken…vei Maaritin, 6v…autolla katsomaan “hevosia”… varmaan osaatte yhdistellä pisteet ilman ääneen samomista.. eli tunnelukot käyttöön, ja defenssit. Olihan niitä jo tuohon ikään kerennyt kertyä muutama🥺

Ala-aste Töölössä meni omalta osaltani enempi selviytymisessä. Lintsasin välillä ja sain siitä sitten tietty rangaistuksenkin, kun iskä tuli vaikka päivällä kotiin ja löysi minut. Miksi lintsasin, en tiedä. Jotenkin vaan tunsin olevani erilainen kuin muut…jo tuolloin. En löytänyt paikkaani.

Siitä sitten muutimme pienen välilaskun kautta Pitäjänmäkeen. Välilasku oli paikassa nimeltään Vesala, Itä- Helsinkiä..ja huh, mikä meno! Ammuttiin, puukot heiluivat yms… äiti meinasi, että jollei saada asuntoa, niin nukutaan sitten mielummin vaikka autossa kuin tuolla. Tämä tehosi vuokranantajaan ja 3kk jälkeen siis Pitäjänmäkeen. Kävin 6 luokan jo Pitskussa ja tietty sitten yläasteenkin. Sen, mitä siis koulussa minua näkyi…🤦

Mutta Pitskussa taisi olla ensimmäisiä hetkiä, kun en pelännyt joko ulkona tahi kotona. Siellä löysin omanlaisensa rauhan ja uuden alun. Siksi tuo paikka on kovin tärkeä vieläkin itselleni, vaikka muutin sieltä pois kutakuinkin 25vuotta takaperin. ❤️

Mutta kuten tuon kaiken kirjoituksen ja muistelun takaa huomaa, miksi olen kehittänyt tietyt skeemat sekä defenssit…vahvoina. Koska…oli pakko! Jotta selviytyisin. Nämä taisivat sitten lyödä parikymppisenä näpeille kuitenkin, kun sain vaikea- asteisen ja laaja- alaisen paniikkihäiriön… ja masennuksen ja vaikka mitä muuta. Plus, nämä vaurioittivat tulevaa siinä suhteessa, että suhtauduin kovin…hmm… noh, kovalla asenteella ihmisiin ja tapahtumiin. En luottanut kehenkään enkä tuntenut olevani tarpeeksi hyvä muiden seurassa. Ja sellasta kevyttä pientä, joita olen kantanut tähän päivään asti. ✌️

Entäs sitten nyt??

Niin…kun nuo ikäänkuin kohtasi, ja tajusi, että niihin on syynsä, että niihin voi reagoida… niin nyt sitten ollaan sillä tiellä. Opetellaan uudelleen reagoimaan, terveemmin. Se, miten reagoin nyt on tärkein.

Otetaan vaikka ruokavalio. Olen tietämättäni sabotoinut itseäni lukkojen takia. Olen reagoinut ruoalla ahdistukseen nuorena, ja näin sitten vanhempanakin. Eli moni käytös ja reagointi on opittua tilanteissa, jossa olen tarvinnut sitä. Mutta nyt, erotteluna on aika. Eli pitää opettaa mielelleni, että nyt ei ole tuo hetki enää…nyt on uusi aika, uudet jutut ja ei tarvitse pelätä.

Olen myös hirmu varuillani monen asian suhteen, yritän minimoida riskejä ja ylisuojeleva perhettä kohtaan. Itseäni en ole kohdellut ollenkaan niin hyvin, kuin voisi…oikeastaan aika karusti olen itselleni puhunut.. ja.. noh, reagoin vahvasti ja nopeasti itsesuojelu-moodilla. Välillä silloinkin, kun ei tarvitsisi… usein…jos totta puhutaan..

Tämä on ja tulee olemaan rankka, mutta palkitseva reissu… olen kuunnellut noin 4h tuota kirjaa ja monta tuntia vielä jäljellä…huh! Itse en voi kuunnella liian kauaa putkeen, sillä ne, mitä kohtaan ovat sen verran rankkoja juttuja…mutta ilman tätä matkaa en pääse vapaaksi omista haamuistani ja ehdottomasti haluan niistä irti! Ja haluan myös ymmärtää itseäni, sekä antaa sitä, mistä jäin paitsi pienenä: läheisyyttä, rakkautta ja luottamusta. Tietty myös vastaan näitä! Ymmärtää sen, että olen ihan yhtä hyvä kuin muut, ja ennenkaikkea: mitä tapahtui, on tapahtunut. Nyt on nyt ja ei tarvitse kantaa menneisyyden taakkaa mukanaan, vaan ottaa elämä uusilla näkökulmillä vastaan.

Olipas rankkaa tekstiä näin tauon jälkeen! 😅 Mutta jos vaikka joku saa jotain ideaa omiin fiiliksiin, niin olen enemmän kuin tyytyväinen…vaikka tosiasiassa mietin monta kertaa, ennenkuin painoin enter. Kuitenkin niin henk.koht juttuja ja vaikeitakin… mutta ajattelin näin, että ei hävettävää, kaikilla meillä on omat juttumme ollut/tulee olemaan. Elämää…🙏

Oletkohan sinä kuunnellut/lukenut tuota kirjaa? Ja oletko saanut siitä mitään irti? 🤗

Nyt taidan palailla maan pinnalle näistä jutuista ja mennä tekemään treenit. Ne ovat sentään pysyneet matkassa ja hyviä nollaamisessa. Kaiken tämän vastapainoksi on pakko olla jotain aivan muuta, ainakin itselläni!

With love, Maarit

Like it? Share the love:

Vastaa