Welcome

Tavoitteena elämäntapamuutos: haasteet ja sudenkuopat, osa1

Aloitan tällä kirjoituksella viisiosaisen postaussarjan, jossa käyn läpi omia kokemuksiani ja oppejani elämäntapamuutoksen kanssa.

Ajattelin tänään puhua aiheesta: elämäntapamuutos ja sen aloittamisen ongelmat.

Ensimmäisiä haasteita: ympärillä olevat ihmiset.

Kun ajattelen omaa muutostani niin itseasiassa ne suurimmat haasteet alkuun tulivat ulkopuolelta. Tällä tarkoitan sitä, että jos menin vaikka jollekin sanomaan että ajattelin tällaisen jutun aloittaa, liikkumisen ja laihduttamisen, niin palaute saattoikin olla lannistavaa: miksi, ei tule mitään, kannattaako tuossa iässä enää jne.

Ja nämä tulivat lähipiiristä! Nämä kommentoijat eivät kertaakaan kysyneet, että voidaanko tsempata tahi ajatellut sitä, että se on todella tärkeää itselleni.

Eli vaikka kova halu olisi kertoa kaikille ilosanomaa, niin ennen sitä kannattaa miettiä, kenelle kertoo. Myös valitettavasti kateus on yksi syy ja halutaan torpata toisen matka. Niitä ihania ihmisiä tottakai on, mutta joskus ihmiset vaan yllättää 🙂

Aina kannattaa muistaa, että kenelle ja kenen takia sitä tekee: itsesi. Itselleen on hyvä sanoa, että kyllä onnistun ja olen tämän arvoinen.

Alun haastesiin kuuluu myös muutenkin menttaalipuoli: mistä aloittaa, mistä etsiä infoa ja tulea, mitä saa syödä, miten liikkua, mistä aikaa ja plus tietty, mitä haluan saavuttaa!

Oma pää voi olla yllättävän paljon tiellä ja hankaa vastaan, kun aletaan muuttamaan rutiineja. Vaikkakin ne rutiinit ovat juuri niitä, mitä halutaan muuttaa niin ihminen vaan tottuu kaikkeen. Jopa siihen huonoon fiilikseen ja siitä voi tulla ns. turvallinen, uudet tunteet ja tavat pelottaa. Ja se taas on aivan normaalia!

En tiedä muista, mutta omakohtaisesti alku oli vähän ristiriitaista fiilistä täynnä: voinko olla terveelisen elämän perikuva, vai tuleeko musta nyt joku ”fitness- hörhö” ja ns. normielämä (sohva ja suklaa) on mennyttä- mitä jos tulee ikävä sitä, oliko se kuitenkin turvallisempaa?

Elämäntapamuutos ja sen tuloksia

Vastaus edelliseen: juu ja ei. Juurikin tuo siirtymäreitti oli se vaikein. Mutta kun otin ne ensiaskeleet ja vähän aikaa toistin rutiineja niin helpotti.

Ehken sellainen pieni hetki meni, kun keikkui ollakko sohvaperuna vai sporttimuija- fiiliksella, mutta aika äkkiä sitten kääntyi vaaka sinne sportin puolelle.

Tästä se projektin alkuunpääsy sitten helpottui! Nyt oli aika ottaa ruokavalio käyttöön ja lisätä liikuntaa. Tarkentaa se oma focus ja uskoa tekemiseensä.

Nuo alun haasteet voivat ottaa oman aikansa, taistelu pään sisällä voi olla kova ja se kannattaa käydä, sillä näin mahdollistaa sen, että into ja motivaatio ei lopu heti alkuunsa. Jos tekemisestä tulee pakkopullaa, joko oman ajatuksen myötä tai sen, että joku lohkaseen jonkun ”hyvän” jutun projektistasi, voi se dropata sen tunnelman heti kärkeen.

Mutta kun tekee sen, omasta mielestäni, vaikeimman työ heti eli ajatus- menttaalityön, niin jää ”vain” tekeminen!

Liika ankaruus itseään kohtaan on myös huono homma. Vaikkakin sen verran välillä pitää olla, että saa aikaiseksi sen muutoksen, niin jos menee vaikka metsään hetkellisesti…älä masennu!

Jatka siitä, mihin jäit ja unohda se ”repsahdus”..(jotenkin en tykkää tuosta sanasta, mutta en muutakaan tuohon keksinyt.) Elämä tapahtuu, tunteet tapahtuu, sairastumisia tapahtuu…se on elämää. Mutta se, että jatkaa on se selkäranka koko touhulle!

Jos haluat ja harkitset vakavasti elämäntapamuutosta, niin tee siitä mukavaa. Tee siitä omannäköistäsi! Ja ennenkaikkea: tee se itsesi takia!

Mieti ja ikäänkuin tee pohjatyö, niin asiat menevät oikeasti helpommin eteenpäin, maaliin pääsy helpottuu. Kirjoita vaikka paperille (klisee- asia, mutta auttaa!) Miksi haluan, mitä olen valmis tekemään ja mistä en halua luopua. Miltä siellä sisällä tuntuu, ihan rehellisesti.

Ensi kerralla pureudun seuraavaan haasteeseen: ruoka. Julkaisen sen 8.5-19, joten tervetuloa kurkaamaan elämäntapamuutoksen seuraavaan osioon!

***

Jaa juu, meillä on nyt 11 koiraa, vappuna saatiin pentuja 7kpl, huh! Kaikki voivat hyvin ja olla möllöttävät tuolla pentuboxissaan. Tulee olemaan aktiivista menoa hetken kuluttua 😀

Los Familia <3

Nämä ihanuudet ovat sitten luovutusikään saakka kanssamme ja 1 tyttö ja tänne. Hänen nimensä on Vivian. Lady Viv 😀

Nyt toivotan mahtavaa päivää kaikille!

xoxo

Like it? Share the love:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *