Welcome

My week 2: elämää kaaoksen jälkeen, elämä voittaa!

Kun elämä antaa niitä pirun sitruunoita, niin eikun imaisemaan ne ja matka jatkuu!

Mikä viikko!!! Huh!

Voisin sanoa, että edesmennyt viikko on ollut yksi raskaimmista monella tapaa ja hei, still standing! 🙂 Kerrataas siis mitä kaikkea on tapahtunut.

Ihan alkuun ja pohjalla on ollut meidän koiranpentujen sekä ostajiin tutustuminen että itse luovutus. Myös tietty eläinlääkärikäynti oli mukana.

Muutoin nuista suoriuduimme hyvin, mutta olihan se itselle aika rankkaa, niihin söpöläisiin kun kiintyy ja ah, luovuttaminen on vaan niin lopullista. Paitsi nämä ihanat kodit pitävät yhteyttä ja kertoilevat, miten heillä menee! <3 🙂

Mutta jos tämä oli meille rankaa, niin rankkaa se vasta oli meitin isoimmille koirille! Varsinkin ”alfalle”, kun joutui eksta- vahtiin ja porukkaa lamppasi hänen silmissään liikaa. Eli meni vati nurin sen verran, että stressiä pukkasi. Merkkailua sisälle ja lauman pitämistä koossa, vähän voimallisestikin ehken.

Love you iskä!!! <3

Ja jättihän viiden pennun hoitaminen jälkensä meihinkin, joten tämä tasapainottaminen oli asteen laimeampaa kuin olisin halunnut.

Noh, alettiin ehken vähän toipumaan, mutta Väinölle jäi sellainen tarkkailu- moodi päälle ja ei auta asiaa, että tuolla pörrää sushukkalauma lähellä. Aargh.

Siihen sitten tulikin luonnollisesti mahatauti! Kaiken keskelle. Tottakai, kun vuoteen ei ole ollut niin nyt 😀 ja mallia sellainen, että ei okseta, vaan mahaa sattuu ihan hitokseen ja…noh, toiletti muuten tuttu. Hoitaja vinkkasi, että pitkäkestoinen ja sitkeä tapaus tällainen, on liikkeellä. Jipii?? Nyt on päivä 8 ja asteen helpottaa.. voi olla oireet 3vkoakin…

Eli treenit jäi viikoksi ja yrittäen pyörittää arkea siis mahakivun kanssa, stressaantuneen alfan kanssa ja muiden koirien, jotka ovat…aktiivisia.

Yksi tyyny vähemmän..

Siinä sitten keskiiviikkona miehen saikku loppui (sama mahatauti) ja hän lähti töihin aamulla. Heräsin klo 7 siihen että ovelta kuului: älä pelästy, tulin jo takaisin! Minä että mitäh?? Rengas pamahti. Ei. VOI. olla. TOTTA!!!

Onneksi oli mun edellisen auton renkaat, jotka sopivat. Taas yksi tilanne selvitetty!

Siinä sitten mietittiin, että mitähän tänään tehdään, niin päätimme mennä tsekkaamaan uuden (IHANAN) kahvilan täällä Koskella. Tai, enempi lounas & bar 10 tien varrella mutta jos suhailet sitä pitkin ja huomaat Kosken kohdalla kyltin: Lounas & bar Akseli: mene kokeilemaan tarjontaa!

Lounas & Bar Akseli

Siis nämä herkut, eli juustokakut ja kaffet yhteensä alle 9€. Herkullista ja hyvän kokoinen annos! Sisältä niin älyttömän viihtyisä, että! Tiedän, mihin menen seuraavaksi taas kahville. Ja kotoonta kivenheitto niin ah! Luksusta! 🙂

Sitten tähän väliin soitto, että anoppi on tosi huonossa kunnossa ja…. noh….en tiedä mitä tapahtuu. Tai…tiedän, mutta… koska jne….

Se päivä meni sitten about ok, ja seuraava taas antoi sitruunoita. Kääk. Yksi pentu meni liian lähelle Väinö- alfan ruokakuppia aamulla ja naks, iskä nappasi myös omaksi harmikseen vähän turhan napakan opetuksen.

Huomasin, että katui heti ja kun on tottunut tuon 9kk kanssa toimimaan, joka taasen jo on järeämpi niin huh…. Veeti- pojalle sitten kunnon vekki päähän klo 5 aamulla ja täällä Varsinais- Suomessa lähin päivystävä eläinlääkäri 70km. Vaihdoin ovelasti kuntaa ja sain Jokioisilta päivystävän eläinlääkärin sitten kiinni! Huh.

Tikit päässä ja olo parempi.

Minä tässä sitten tukka pystyssä kutakuinkin pyjamassa ihmettelin kotona ja tadaa: tikit olivat vain yhdessä kerroksessa ja aukesivat. taas: EI voi: olla totta!

KLo 10 soittelemaan eläinlääkäreitä, notta mihinkähän sitä sitten pääsisi ja Somerolta löytyi aivan mielettömän ihana paikka! Pakko sanoa, että vahingossa, mutta onneksi näin. Ab klinikka. Siis en voi enempää sekä kehua että olla tuntematta lämpimiä fiiliksiä ajatellessani tuota paikkaa!

Annas kun kerron tarkemmin. Minä siis tulen pennun kanssa, jolla tikit pettänyt ja päälaki auki. Vieläkin tukka pystyssä ja umpiväsyneenä & stressaantuneena. Ensin oli tarkoitus, jos liimattaisiin, mutta sitten tuli lääkäri tutkimaan ja sanoi että mätäähän sinne on jo kehittynyt. (Meillä siis vasta alkanut antibiootti) Itselläni kaiken tämän viikon jälkeen alkoi jalat tärräämään ja kun hän sanoi, että odottele ihan hetki niin pääsette, huomasin tutun kaverin yrittävän tulevan: paniikin. Siinä sitten istuin tärisevänä ja pentu sylissä, maailmakin vähän alkoi pyörimään..

Lääkäri ja hoitaja tulivat sitten hakemaan meitä huoneeseen ja hyvä, että näin eteenpäin. Mutta pennun takia oli pakko pysyä kasassa!

Toimenpidehuoneessa alkoi olemaan niin karsea olo, että oli pakko sanoa: nyt romahdan. Ja sitten… wow…. tämä mielettömän ihana lääkäri kävi hakemassa juomista ja suklaata ensihätään! Avattiin minulle takaovi ja sain istua siinä portailla raittiissa ilmassa ja tämä lääkäri että hoitaja…puhuivat niin rauhottavasti että ymmärtävästi että aloin parkumaan. Hieno homma ja hyvä vaikutelma? 😀

Vaan kerroin viikosta, anopista ja muusta ja sen takia tässä romahtelen, ei hätää! Toivat kahvia ja lisää suklaata takapihalle ja käskivät ottaa omaa laatuaikaa, kun hoisivat pennun, Vaikka sitten vähän tallustelua puiden katveessa kahvimuki kädessä. Uskokaa, koko viikon paineet tulivat ulos ja en vaan voinut lopettaa itkemistä! Ihanan puhdistavaa kuitenkin, mutta paikka oli vähän… noh… ehken kuitenkin oikea? He hoitivat Veeti- pennun niin hienosti, kahteen kerrokseen tikkejä ja poika oli tyytyväinen. Tulivat jopa läppärillä ottamaan meitin tiedot sinne takapihalle, niin ei tarvinnut mennä sisälle. Sitten kun heräiltiin rauhtoituksesta, niin sekin tapahtui takapihalla omassa rauhassa. Siis uskomattoman mielettömän ihana paikka! Ja sain lisää suklaata 😀

Kun ajeltiin kotio, niin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan oli hyvä fiilis kaikenkaikkiaan. Se ymmärrys, inhimmillisyys ja läsnäolo…hyvin hoidettu pentu ja kaikki! Se katkaisi tämän kaaoksen päässäni, jota en heti hoksannut, että niin kovilla mentiin.

Nyt sitten meitin alfalle on varattu kemiallinen kastraatio, tikinpostoon mennään lauantaina pikkuisen kanssa ja anopin kanssa mennään päivä kerrallaan.

Nyt muutama treeni takana taas, vähän juostu ja jopa saantu terassia fiksattua, eli voiton puolelle mennään!

Tässä tulee se esille, mistä muita muistutuan mutta unohdin itse: pidä huolta ja palaudu. Liikunnassa tärkeää, mutta myös menttaalipuolella!

Voisin ensikerralle keräillä muutamia vinkkejä sekä liikunnasta palautumiseen että menttaalipuolelta! Ja jopa itsekin niitä nyt noudattaa…Kaikkein helpoin on ohittaa itsensä ja autella muita, mutta romahduksen jälkeen taas muisti, että pitäähän siitä itsestäänkin pitää parempaa huolta!

Nyt toivottelen ihanaa päivää kaikille, olkoon se rauhallisempi sinulla <3

XOXO

Like it? Share the love:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *