Hyvinvointi Thoughts and life

Keski-iän kriisistä eteenpäin!

Myrskyt ja mullistukset taukoavat……joskus!?

Myrskyn tuolla puolen jo, elämä voittaa!

Huh ja hei taas! Pidin pienen tauon, ja pistin pääkoppaani taasen ajan tasalle :). Niinkuin olen sanonut, rakastan ihmisenä olemisena sitä, että ei ikinä ole valmis ja voi oppia että kehittyä koko ajan!

Tuo edellinen tekstini pisti itsenikin ajattelemaan, että kuinka oikein kohtelen itseäni! Ja miksi? Ihmettelin rajuja ajatuksia, sekä niin raadollista näkökulmaa itseeni. Hetken pähkäiltyäni sekä jonkin asteisen pohjan saavutettuani aloin ymmärtämään: ikä tekee tietyllä tavalla kyllä nyt tepposia omakuvaan ja siihen, miten sen näkee.

En sinänsä ajatellut numeroita aiemmin, mutta jollain tasolla nyt tuo 49vuotta tuntuu…hmm…vanhalta. Vaikkakaan sisältä ei siltä tunnu, niin nuo numerot pistävät tuntumaan. Jännä, että näinkin ristiriitaista voi olla omassa päässään… mutta nyt taasen ymmärrän heitä, ketkä ovat kertoneet kärsivänsä keski- iän kriisistä. Hitto, sehän on todellista!

Riittämätön, kulahtanut ja vanha olo…aivan puskista…siinähän sitä! Ja sen tajuaminen, että seuraava numero on 5:dellä alkava…tuli jotenkin kääk- olo! ?‍♀️

Ehken siinä syy siihenkin, että en kerta kaikkiaan tiennyt, mistä kirjoittaisin. Kaikki tuntui niin… not worth it ja emmää nyt kehtoo…varmaan ensimmäisiä kertoja elämässäni tällainen olo!

Ihan oikeasti sinne kauppaankin menin seiniä pitkin, että kukaan ei vain näkisi minua…ja jollei pakko niin en mene ollenkaan…huh! ?‍?

Alla olevan mekon sain synttärinä lahjaksi mieheltäni, ja en kehdannut pistää päälleni…. voi hormonit ja niiden vähentyminen! Pistää kyllä pään sekaisin, sen myönnän. Voimia siis kaikille kanssa- siskoille!!!! ???

Miten aloin asiaa käsittelemään?

Muutaman päivän kärvistelemisen jälkeen olin jo niin maassa, että tiesin; jotain on tehtävä! Itse hautaudun muuten maan rakoon, ja eipä se tunnelma kotonakaan tulisi nousemaan ajan kanssa.

Eli: vähän väkisin aloin etsimään niitä ulkoisia asioita, joista itsessäni tykkään. Ja voin kertoa, että alkuun en keksinyt kertakaikkiaan yhtäkään! Hiuksetkin tuli leikattua itse lockdownin aikana, ja piru vie…liian lyhyeksi. Huoks…

Sitten itse itseäni pakottaen; mekko päälle, kuvat ja etsimään hyvää!

Alla olevassa kuvassa yksi juttu, joka on ok… sääret. En käsitellyt näitä, ja valon sekä kuvakulman kanssa näyttää aika muhkuraisilta 😀 ja taas, pakko selittää.. mutta hyvää: ne ovat vahvat ja ei nyt niin..ööh…huonotkaan… kehuminen on vaikeaa, varsinkin kun itseään pitäisi!

Sitten tuo hanuri…ahteri… onhan se noussut ja vahvistunut tässä treenatessa. Se oli aikoinaan sellainen, että en tykännyt yhtään! Kun sitä hanuria ei ollut. Oli jalat, sitten kaksi kapeaa poskea ja se muu ylimääräinen kerääntyi lantiolle ja selkään. Kuin pallo kahdella tikkujalalla… en ole oikeastaan ikinä omannut ahteria, siis niin, että se olisi…noh, edes tuollainen! Eli jotain muotoa omaava.

Tässä suhteessa olen tullut täysin isääni, aivan samanlainen kroppatyyppi oli, ylävartalo iso ja lihaksiakin…alakroppa kuin eri paria.

Eli, kaipa sitä sitten kelpaapi itselleen jotenkin!

Tilanne nyt:

Jotenkin sinut itsensä kanssa, kaupassa reippaasti sekaan vaan ja itsetuntoa tullut takaisin. Sellainen vähän, kun pruukkannut olemaankin ennen nuita ihme ajatuksia. Mutta työtä se vaati/vaatii! Sanotaanko, että en olisi heti uskonut….että myös tänne iskee kriisejä. ?‍♀️

Uskoisin, että myös menneellä keväällä ja sen haastella on jokin yhteys siihen, että fiilis on ollut väsynyt ja vähän ihmeissään kaikesta. Ei ihan perus- kevät kuitenkaan… ja varmaan monella muullakin samoja fiilareita!

Sen kävin myös läpi, että mikä piru oli, kun vähän väkisin piti kiinnittää huomio niin tarkasti siihen painoon. Uskoisin, että sekin liittyi siihen ajatukseen, että vanha ja kulahtanut…. jotenkin meni sitten siitä painoon ja epäonnistumisen fiilariin… iso vyyhti! Ja ei ihan terveellä pohjalla se hajatelma laihduttamisesta tuolloin.

Nyt palasin takaisin ikäänkuin normi- syömisiin ja terveellisempään ajatteluun. Kyllä oma tavoite on se -10kg, mutta sen takia, että itse haluan. En sen takia, että olisin rumempi, huonompi tms….eli siis, sen takia, että oloni oli vaan kivempi! Se riittää, ja ajan kanssa. Ei naama irveessä ja hetinytpakko. Hyväksyin itseni näin, ja rauha siis sen kanssa…

Uskokaa muuten, että paljon mukavampi tässä kevennellä, kun on kutakuinkin sinut…ainakin enempi…itsensä kanssa. Nauttii nyt olostaan, ja samalla niistä tuloksista. Sekin, kun menee tuonne treenaamaan, niin uusilla ajatuksilla, ei väkisin..ah, rauta nousee taas! 😀 Siihen olen niin koukussa, ja rakas elämäntapa tullut. Ei pakko, vaan haluan. Iso ero!!!

Onko siellä ollut/on samanlaisia fiiliksiä tässä keski- iässä? Miten olet niistä selvinnyt, vai ovatko jääneet kytemään päälle?

With love, Maarit

Like it? Share the love:

Vastaa