Thoughts and life

Joko vit..piip karanteenit ja positiivisuus? No ei!

Hämmentävää aikaa kuitennii…

Uusi viikko, uudet kiristykset vissiin tulossa.

(ei mitään logiikkaa, kirjoitettu ihan vain ajatusvirtaa seuraamalla…)

Kun ei pysytä paikallaan nätisti, niin pakkohan se on pistää sitten jämäkät keinot kehiin! Ja itse ymmärrän tuon, ja sekin, että yrittää itse olla kotona minimimenoin niin… toiset toisaalla: kauppakeskus avattiin, sinne!

Muutoinkin liikutaan, ja se on hyvä! Luonnossa, ulkona ja muuten…mutta porukassa, baarissa jne jne… Kun meillä oli sentään vapaaehtoinen tapa toimia… ?‍♀️

Olen pahoillani tällaisesta aloituksesta, mutta jotenkin vain sitä haluaa äänensä kuuluville ja pliiiiiis: #stayhome ?

Karanteenityyliä: miehen paita, ah, ihanan rento 😀

Mitäs nyt sitten?

Ollaan siis kaikki samassa veneessä, kotona pitäis pysyy ja keksii, että miten sitä sitten selviäisi menttaalisesti vielä tämän yli. Tietty ekana vältellä sitä, ettei korona iske.. mutta tuo menttaalipuolikin voi olla tosi vaikeaa!

Itse olen “joutunut” aikoinaan olemaan kerrallaan puoli vuotta omaehtoisessa eristyksessä. Tavallaan. Kun paniikkihäiriö oli pahimmillaan ja välit perheeseenkin aika rempallaan. Kotiapu nakkasi ovesta ostokset, ja ulos en todellakaan uskaltanut. Ainoa “henkireikä”, jolle uskalsin, oli parveke…

Mietin, että mitähän silloin tein? En asunut omakotitalossa niinkuin nyt, vaan Maunulassa kaksiossa.. kaksioelämää alone. Hmm… kulutin aikaa! Aika tylsän kuuloista, vai mitä? Mutta… toisaalta..on rankempiakin olosuhteita, kuin kuluttaa aikaa. Esim. olla siellä etulinjassa sairaaloissa…

Täällä pieni “mahdollisuus”, että mies kutsutaan apuun tähän taisteluun, joka tarkoittaisi sitten sitä, että hän olisi pidempiä aikoja pois määräyksellä.

Pientä pureskelua viikon alkuun 🙂

Menttaalipuoli ❣

Netti on täynnä ajanvietettä, ja tekemistä. Hyvä homma! Mutta mitäs, kun ne kotijumpat ja palapelit alkaa tökkimään…. ainakin itsellä aikoinaan näin tapahtui.. mitä sitten? Sillä ilmeisesti ollaan paikallamme enemmän, kuin tuo alkuperäinen suunnitelma..

Sitä varmaan käy läpi montaa tunnetta: masennusta, epätoivoa, paniikkia, mökkihöperyyttä, epäuskoinen olo jne… fiilarit aaltoilee hetkestä toiseen ja pelko lisääntyy. Sitten taas tasaantuu… aaltoliikettä..

Ihmisen mieli on todella mielenkiintoinen! Vaikka olisit turvallisessa paikassa, kotonasi…se voi iskeä sellaisen “suojaudu”- moodin päälle ja se aiheuttaa kovinkin monet nuista oloista. Hiljaisuus, vain ne omat ajatukset… ei hälinä ja kolina ympäriltä suojaa.

Eli mitä kuulee, on se oma ääni. Kiireisessä maailmassa harva on oikeasti kerennyt sitä kuuntelemaan! En ainakaan minä, ihan kunnolla. Aina menossa ja tekemässä jotain: treenit, kauppaan, kiire… no nyt sitten on aikaa!

Nuo möykyt ovat hanhia ja joutsenia! Muutama tirppa pellolla…huh!

Myönnän, että kävin noita tunteita viime viikolla läpi, oikein kunnolla ja mittailin myös usein, onko kuumetta… pelko ehken myös tuosta taudista, sillä ei ole mitään lupauksia kuitenkaan, että selviäisi helpomman kautta. Ja kun paniikkia pohjalla, niin katastrofiajattelu ikäänkuin tulee itsestään, jei??‍♀️? Helppoa, kun sen osaa…

Uuteen nousuun kuitenkin!

Nyt sitten… itseäni helpotti myöntää kaikki pelot ja olot ääneen. Jollei mies ollut paikalla, niin kyllä…puhuin itsekseni. Kirosin tuota koronaa, sitä, että miksi näin tapahtuu..itkin pelkoa… kaikkea.. mutta samalla puhdistin sisältä sitä painetta, joka tulee kun liikaa yrittää välttää niitä. Kokoaikainen tsemppauskin vie voimia, sillä inhimmillistä on myös pelätä, ahdistua… ja niitä ei pääse karkuun, ei ennenkuin katsoo niitä silmiin. Ainakaan täällä ei pääse…

Nyt istun läppärilläni, kirjoittaen tätä ja koirulit nukkuvat ympärillä. Radiosta kuuluu Salsa Sinisalon juttelua ja kasariradion turvallista musiikkia.. vie minut johonkin turvalliseen tilaan… ulkona paistaa aurinko ja tulossa kaunis päivä.

Lepoviikko treeneistäkin, joten olemista siis edessä! Ehken myöhemmin pientä hiippailua lähimetsässä, kokkailua ja ajattelin kokeilla ihan perusasioihin palaamista: kaikki on tässä ja nyt. Ei välttämättä ole pakko tehdä jotain, että pääsee karkuun ajatuksiaan, tahi pitää olla esimerkkinä ja olla positiivinen, säteilevä ihminen.

Olemalla minä voin olla se paras sekä itselleni, että ehken jeesata sitä seuraavaa ihmistä… 🙂

Eli…viikon teema: kohtaan itseni juuri niinkuin olen. Onko ympäristö muovannut minua ja miten? Olenko niinkuin haluaisin olla? Toiminko niinkuin uskon ja haluan, vai teenkö asioita vain rutiinilla?

Tällainen, vähän erilainen raapustus nyt… joskus on vain pakko päästää niitä ajatuksia sensuroimatta eteenpäin..

Miten siellä aika kuluu? Onko kaikki ok? Ja jaksatko? <3 Be safe <3

With love, Maarit

Ps…. jos haluat, niin voin välillä vaikka jutellakkin somen välityksellä, tai vaikkapa tuon sähkärin kautta…jos vaikka yksinäinen olo.. ? Koska…kaikki ollaan kutakuinkin samassa veneessä…

Like it? Share the love:

Vastaa