Welcome

Ajatukset oman kehityksen esteenä? Tunteet ja fiilarit vs todellisuus

??

Kun oma mieli sanoo: et pysty kuitenkaan

Liikunta, laihdutus, elämänmuutos, kirjoittaminen, ihan mikä vaan… ?‍♂️

Et pysty. Kaikki muut pystyvät. En minä.

Näin ajattelin ennen, minäkin. Olin tehnyt itselleni ne raamit, määrittänyt valmiiksi mihin pystyn ja mihin en ja näissä pysytään sitten hamaan tappiin asti.

Mutta ne, mitkä nämä rajoitukset olivat päähäni tehneet, olivat omat ajatukseni. Laatikko, jonka rakensin, oli turvallinen ja tarpeeksi rajoittava siihe, ettei tarvinnut lähteä mukavuusalueeltaan ollenkaan. Kuitenkin haaveilin muuta. Hassu ristiriita, kun haaveilee ja torppaa samaan aikaan itsensä?

Sain tästä hyvän ”tekosyyn” myös välttää laatikon ulkopuolista elämää. Koska en kuitenkaan pysty. Ei siis kannata kokeillakkaan! Sitäpaitsi, mitähän muut ajattelevat….

En uskonut, että voisin omata joku päivä lihaksia, tahi elää tätä elämää näin kun nyt elän. En vaan osannut ajatella sitä realistisesti mahdollisena, koska kun se olen minä. Ihminen, joka on ollut aivan toisenlainen ja josta ollaan muodostettu toisenlainen kuvakin! Tosin, itse olen tuon ulkokuvan antanut muodostaa ja mennyt virran mukana. Helpompaahan se oli.

Tästä voisi lähteä vetämään liitoksia ihan nuoruuteen asti, mutta skipataan se ja lähdetään purkamaan tilannetta nyt.

Koska mä voin!

Muutokset vaativat aina veronsa, hyvät ja huonot. Hyvät ottavat aikansa, ennenkuin mieli sopeutuu uuteen. Omassa elämässä huonoihin on ollut helpompi sopeutua, kun sitä on miettinyt, että mun elämä nyt on tällaista ja oma taistelijamoodi on ollut aktiivisena varmaan koko elämän.

Eli oma sopeutuminen hyvään on ollut vaikeampaa. Hassua??

Kun on ne raamit määritellyt, niin mieli uskoo niihin aika sokeasti, ja voi kapinoidakin aika vahvasti vastaan.

Esim. kun olin paniikkihäiriön ollessa pahimmillaan, olin jo ikäänkuin adaptoitunut siihen raamiin, etten ikinä voi elää normaalia elämää. En siis sitten vuosien taistelun jälkeen yrittänyt, ennenkuin suutuin.

Mutta pitkän aikaa ”sopuduin” siihen vangitsevaan elämääni paniikin kanssa, ja siitä eteenpäin lähteminen oli rankkaa. Vaikka muutos oli tietysti positiiviseen suuntaan, niin se negatiivinen oli tutumpaa, turvallisempaa.

Pakko myöntää, että toipuminen oli väsyttävää, juurikin sen opettelun kanssa että mä voin. Se oli niin totaalinen muutos siihen maailmankuvaan, kun ajattelin vuosia; en voi.

Mutta voin ja pystyin. ?

Sitten olin taas ihan uuden äärellä, kun aloitin aikoinaan dietin ja sitäkautta liikunnan. Siihen piti sitoutua, tehdä sen eteen asioita, priorisoida, ja kertakaikkiaan haastaa itsensä, ja koko ajatusmallinsa!

Ennen tätä kokeilin helppoa tietä: muutos vain ja ainoastaan ruokavalioon…kaikki..melkein siis kaikki hiilarit pois. Muuten jatkoin liikkumattomuutta. Ei toiminut täällä, eikä tuonut sitä hyvää fiilistä, jonka olin joskus tuntenut ja joka ainoa kerta, kun näin jonkun huippu-urheilijan suorituksensa jälkeen tuntevat: antanut kaikkensa.

Menin vain helpompaa tietä, saamatta sitä omaa hyvää fiilistä. Koska en uskonut, että minusta on siihen rankempaan tiehen.

Todellisuus:

Tottakai meistä on muuhunkin, kun niihin omiin rajoittuneisiin ajatuksiimme!!! ?

Esimerkki:

Olen oppinut viime aikoina paljonkin ajatusten, oma näkemyksen ja uskomuksen suhteesta ja kipuun. Oikeastaan tämä tie alkoi käydessäni ensimmäistä kertaa paikallisella urheiluhierojalla. Tarkemmin sanottuna hän on osteopaattiopiskeliha ja valmistuminen on kulman takana.

Menin ihan alkuun selkäni takia, joka ei ole antanut nukkua kunnolla…vuosikausiin. Ei ole oikeastaan mitään näkyvää syytä ollut, ja ainoastaan kunnolla tuntuu, kun menen nukkumaan. Sellainen levoton, paineen tuntu ja säteily jopa jalkoihin. On se kuvattukin aikoinaan muutamaan otteeseen, mutta eipä mitään ihmeellistä, ja silti oireet ovat todelliset.

Tätä pähkäiltiin ja itse olin jo tuominnut asian mielessäni aiemmin: vanha ratsastusvaiva, kun lensin hevosen selästä suoraan päin seinää. Pakko olla vaan siitä, kun silloin sitä lääkärit ja fyssarit toitottivat. Vuosista -86 vuoteen -19.

Kunnes tämä urheiluhieroja sanoi, että ihmiskeho ehtii tuossa ajassa jo tottua muutoksiin sekä keksii keinon, jolla tulee toimeen. Noin niinkuin koko juttu typistettynä sekä karkeasti selitettynä. Eli, siellä voisi olla toinen syy. Minä olin että täh? Eikä…kun tähän olin jo tottunut…. mutta ok, kuunnellaan.

Ongelmana olikin…tadaa…. asento, johon selkä ei ollut niin tottunut. Eli toisinsanoen, kun menin nukkumaan, olin asennoitunut enempi siihen, että se kipu vaan tulee ja en siihen, että missä kohtaa se tulee. Tämä olisi niin pitkä stoori, jos kertoisin koko jutun, joten pakko jättää se pois…lyhennettynä: ensin otettiin lonkan tiettyjä lihaksia vahvistavia treenejä viikkoon, sitten sfinksi- harjoituksia ja ehdollistin näin selkäni asentoon, jossa se ei tykännyt olla. Pikkuhiljaa ja kuunnellen sitä. Mutta…tekemällä asian eteen enemmän…nyt ymmärrän selkääni sekä se on miljoona kertaa terveempi.

Oma ajatusmalli oli pakko heittää romukoppaan, ja omaksua uusi. Ja vain näin toimimalla pääsin asiassa eteenpäin. Olisin toki voinut kapinoida ja väittää, että eihän se näin ole…. en tule tänne enää! Mutta olisin vain kieltänyt itseltäni sen eteenpäin menemisen. Toisin sanoen lyönyt päätäni seinään.

Toki, välillä tulee niitä takapakkejakin, kun koklailee uusia juttuja, mutta näin on ainakin sitten kokemusta rikkaampi!?

???

Kuvahaun tulos haulle quotes about the rock

Meissä on enemmän voimaa, viisautta ja rohkeutta kun luulemmekaan. Tämä on asia, jonka olen oppinut ihan omassa elämässä että käytännössä, ja nyt ajattelin taas ravistella omia rajojani. Herätellä itsenäni unelmoimaan ja näin saamaan selville, mitä siellä sisällä oikeasti on.

Usein ympäristö ja ihmiset muovaavat meitä tietyllä tavalla, ja usein tietty hyvällä. Mutta on siellä sudenkuoppiakin; joku voipi sanoa että eihän tuo ole sinua, sun juttu ja mitä ihmettä sä nyt säädät? Mitäs jos se onkin se aito kiinnostus…..??

Itselläni on meinaan muutamasta asiasta tällainen fiilis, että joku muu on aikoinaan sanoillaan vahvistanut sitä, etten ole uskonut itseeni. Olen siis ”tyytynyt” olemaan se versio, jonka muut tunsivat. Mitäs, jos olisinkin sitä, mistä haaveilen, kuitenkin? Voisinkin olla? 🙂 Kerron tästä lisää, kun saan ajatuksen järkevämpään malliin itsellenikin. Mutta sen voin sanoa, että näin ajattelemalla olen avannut itselleni uusia maailmoja!

Nimimerkillä: haaveillaanko yhdessä?❤

Ihanaa viikonalkua kaikille!

With love, Maarit

Like it? Share the love:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *