Adaptoituminen uuteen maailmaan ja aikaan sekä ajatuksia Uudenmaan rajoista, avatuista sellaisista

Sopeutuminen menossa ❣

Kun vanhaan ei ole paluuta, pitää sopeutua uuteen

Huh, mitä aikoja eletään. Alkushokkia, kieltämistä, paniikkia ja sen myöntämistä, että aika sellaisena kun se oli pari kuukautta takaperin…se on sitä vanhaa aikaa. Sitähän se väkisinkin nyt vaan on.

Katselin vanhoja kuvia ja muistelin fiiliksiä tuolta ajalta… olipas kuitenkin pienet murheet ja eräänlainen pinnallinen ajattelutapa, osittain! Elin ajatuksessa, että eihän nykyään voi tulla mitään tämän tapaista ja tadaa, oma lintukoto oli rakennettu….ja se romahti. Niinkuin kaikkien, tavalla tai toisella.

Alkuun sanottiin, että hysteriaa jonkun flunssan takia… niih.. no, ei enää. Jälkiviisaana voisi sanoa, että merkit olivat alusta saakka jo ilmassa, kun se Kiinassa ilmeni. Räjähdys pandemiaksi pääsi sitten räjähtämään, kun sitä ei otettu tosissaan. Nyt otetaan ja opetellaan elämään ajassa: pandemia ja uusia aika.

Hyväksyminen tuo turvaa

Itselläni tuo on totta, kun hyväksyn, että näin on niin on helpompi mennä myös eteenpäin. Ei voi jäädä kiinni vanhaan, tahi haaveilla vanhan ajan palaamisesta: se ei ainakaan lähitulevaisuudessa palaa.

Mutta, mitäs jos tästä olisikin mahdollisuus kehittää jotain uutta? Jotain, mitä ei aiemmin ole voinut/kerinnyt/hoksannutkaan haaveilevansa?

Se, että odottelee tämän vaan loppuvan, on hukkaan heitettyä elämää. Ja kuten kaikista otsikoista voi lukea; elämä on haurasta!

Kun hyväksyy nykytilanteen kaikkinensa ja tietty tekee täysillä oman osansa, että tilanne ei ainakaan pahene… niin… sitä voi kehittää uuden arjen, uudet tavoitteet, uudet intohimot…ja tietty pitää ne vanhat, joita kertakaikkiaan rakastaa. Itselläni on tullut ajatus, että palaisin takaisin yhteen rakkauteeni; tanssiin. Etänä, kotona mutta kuitenkin… ajattelin aiemmin, että joskus… mutta se joskus ei olekkaan luvattua aikaa!

Huomaamattani olen karsinut niitä ei niin tärkeitä juttuja ja sellaisia, jotka nyt ei tunnukkaan niin omalta..kuitenkaan.

Mitä nämä asiat ovat?

  • Ylenmäärin kosmetiikkaa, purkkikaaos
  • Shoppailu
  • Valittaminen pienistä jutuista
  • Elämän ajattelu itsestäänselvyytenä
  • Lähimmäisten ajattelu itsestäänselvyytenä

Mitä olen oppinut?

  • Syöminen, siis tunne- sellainen, ei ole vastaus ahdistukseen
  • Vastuu itsestään sekä muista on suurempi kuin mikään muu
  • Kun kaikki on nyt ja tässä, olenko onnellinen?
  • Jollen, mitä teen asialle? Ja koska olen…jatkan ja kehityn tästä…
  • Ihmisistä löytyy parhaat puolet (toisilla ehken huonot) kriisin keskellä! Yhteisöllisyys ja auttaminen on noussut.
  • Sen, kuka oikeasti on ihminen, kehen voi luottaa ja teen parhaani, että itse olen myös sellainen.
  • Materia ei tee onnelliseksi minua. Ei uudet “lelut”, luurit, tavarat… ennen hommasin esim.uuden puhelimen useammin kuin olisi tarpeen..🤦‍♀️ shoppasin ihan vaan kun teki mieli, en koska tarvitsin.

Uudenmaan rajat avataan

Hmm… ei ehken ole kyse niinkään niistä rajoista, vaan miksi pitää rajoittaa liikennettä sinne että tänne… niin. Jokin syy siihenkin oli. Ja.. vaikka vapaus on ihana asia, perusoikeus, niin siihen liittyy myös vastuu.

Itse olen törmännyt muutamaan tuttuun, ketkä porisevat oikeudestaan, mutta ei ajattele vastuutaan. Heti kun mahdollista, kaasu pohjaan ja mökille. Sekä täältä stadiin asioille. Molemmin puolin.

Itse näen punaista täällä tuosta… kun kylän koko on se 2300 ja rapiat, niin se meidän valmius että terveydenhuolto on mitoitettu sen mukaan… joten…jospa vaikka Espoon mökkiläinen vaikka tulee oireettomana tänne.. ja kaupaan…niin… tahi sairastuu…se on pois sitten kunnan asukkailta.

Terkkarissa yksi eläkeikäinen lääkäri ja pari hoitajaa, ensivaste 100% mahtava! Riittää asukkaille… juuri nyt. Asun siis Koskella ja todettuja tartuntoja 6kpl, ja ehken voi olla lisää, who knows? Mutta oma kylä pitää yhtä ja huolta toisistaan… Niinkuin jokainen paikka, I hope.

Toki itsekin haluaisin käymään välillä stadiin…suku ja juuret sieltä, mutta nyt on aika olla hanurillaan kotona. Mä niin toivon, että kaikki tekisi niin! Siis ne, ketkä pystyy. Ja suurin osa tekeekin niin, siksi nämä yksittäiset pistävät näkemään punaista; pieni yskäisy ja pallo putoaa. Samalla paljon muutakin… esim. jonkun henki.

Tulevaisuus?

Se on seuraava hetki. Se on seuraava teko. Se on elämä. 💖

Itse olen, myönnän, lingonnut ajatuksesta toiseen, tunteesta toiseen jo jonkin aikaa. Etsinyt vastauksia, saamatta. Etsinyt logiikkaa, saamatta. Nyt… nyt tuntuu kaikesta huolimatta, että oma polku ja se oma laiva on löytynyt, jollain tasolla.

Ok, täällä alkaa miehellä lomautukset ensikuussa, mutta meillä ei ole vaihtoehtoa kuin pärjätä. 💁‍♀️ Toinen vaihtoehto on tietty luovuttaa, ja antaa kaiken kaatua….mutta ei se taas nyt ole tämän tarinan tarkoitus, uskoisin. Enemminkin se, että löytyy ne pohjimmaiset, kantavat pilarit ja muu on sitten extraa.

Pienen räpiköimisen jälkeen aloitin taasen kunnolla ja säännöllisesti treenit. Ne ovat yksi peruspilareistani! Terveys. Tänään ensimmäiset kunnon tappiin saakka- HIIT- treenit edessä ja juuri nyt ne tuntuvat tärkeiltä.

Samoin suhtautuminen siihen ravintoon. Tunnesyöjänä oli helppo mennä herkuille, kun olo oli täysin eksynyt. Antoi lohtua ja helpotusta sillä hetkellä…myöhemmin ketutti taasen…eli loppupeleissä ei sitten auttanutkaan… tuli entistä “kipeämpi”olo… tässäkin se oma vastuu itseään kohtaa nousee; pidä huolta itsestäsi. 💘

Kun ajat muuttuvat, niin blogi palailee enemmän siihen hyvinvointiin. Ei tunnu mielekkäältä jutella purkeista, kun niitä ei itseltäni nyt liikoja löydy… jos haluat vinkin vaikka jostain tahi jokin kiinnostaa, niin kysy! 🙏Täällä ollaan kuitenkin!

Näillä hajatelmilla siis tähän uuteen aikaan 🥂

Olkoon se sinulle kuitenkin ja kaikesta huolimatta hyvää!

With love, Maarit

Like it? Share the love:

Vastaa